Hyppää sisältöön
Joukkoihmisiä palkinnon kanssa

Arctic Lakeland Finland on palkittu parhaana pohjoismaisena luontomatkailukohteena

Scandinavian Outdoor Awards palkitsee kerran vuodessa pohjoismaisia luontomatkailukohteita, jotka ovat panostaneet merkittävällä tavalla aikaisempien kausien aikana alueensa matkailun kehittämiseen. Palkinto julkistettiin kansainvälisillä matkailumessuilla Saksassa ITB Berlinissä 5.3.2024.

Arctic Lakeland Finland matkailualueella on useita merkittäviä ominaisuuksia, jotka edistävät alueen vetovoimaa ja menestystä kansainvälisillä markkinoilla ympäri vuoden. Arctic Lakeland on luontoa ja kulttuuria rakastavien ihmisten seikkailuparatiisi, ulkoilijoiden huippukohde ja talviaktiviteettien lumivarma suosikkimaakunta. Alueella on panostettu ympärivuotisen luontomatkailun jatkuvaan kehittämiseen, erityisesti pyöräily-, vaellus- ja vesiaktiviteetteihin sekä -reitteihin. Viime vuosina merkittäviä kehittämispanostuksia ovat olleet vastuullisuusosaamisen kehittäminen ja kokonaisvaltaisen esteettömän luontomatkailun edistäminen teemalla luonto kuuluu kaikille.

Yksi avaintekijä menestykseen on pitkän aikavälin visio, joka osoittaa pitkäjänteistä sitoutumista kansainvälisen matkailun kehittämiseen yhtenä maakunnallisista kärkitoimialoista. Strategisten kumppaneiden, matkailualan yritysten sekä sidosryhmien keskinäinen yhteistyö parantaa matkailukohteen kilpailukykyä entisestään sekä edistää kysyntää ja kasvua erityisesti kansainvälisillä markkinoilla. ”Yhteistyössä kehittäminen, siihen sitoutuminen, kasvun hakeminen ja yhdessä toimiminen on kaiken perusta”, tiivistää Arctic Lakeland koordinaattori Hanna Linjala.

Tiivis yhteistyö myös paikallisen Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa luonto- ja ulkoilureittien sekä sisältöjen kehittämiseksi on tärkeää alueen elinvoimaisuuden kannalta.

Alueen kolme kansallispuistoa (Hossa, Hiidenportti ja Tiilikkajärvi), Kuhmon Ystävyyden luonnonsuojelualue ja Paljakan luonnonpuisto tarjoavat matkailijoille ainutlaatuisen ja turvallisen erämaakokemuksen. Samalla ne ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjiä. Yhteyden luominen luontoon on helppoa, sillä yli 90 % Arctic Lakeland (Kainuu) matkailualueesta on metsien peitossa. Alueelta löytyy myös yksi Euroopan viimeisistä puhtaista erämaa-alueista. Arctic Lakeland on yksi maailman johtavista luontokohteista, joka tarjoaa hyvät mahdollisuudet nähdä Suomen ”Big Five”, eli karhun, hirven, ahman, ilveksen ja suden niiden luonnollisessa elinympäristössään, mutta myös muita lajeja, kuten merikotkan ja metsäpeuran. Kulttuuri, kulttuurihistoria ja kalevalaisuus yhdessä luontosisältöjen kanssa muodostavat uniikin kansainvälisiä matkailijoita kiinnostavan kokonaisuuden.

Digitaalinen reittikehittämistyö jalustana kansainväliselle näkyvyydelle

Vuonna 2017 Kajaanin ammattikorkeakoulun aloitteesta aloitettu OutdoorActive kehitystyö on ollut ratkaiseva askel digitaalisen reittikehitystyön alustana. Tuloksena on tällä hetkellä yli 250 eri aktiviteetteihin liittyvää reittisisältöä ja 751 julkaisua Euroopan suurimmalla luontomatkailualustalla suomeksi, englanniksi ja saksaksi. Reittisisällöt on integroitu maakunnallisen matkailutarjonnan kokoavalle arcticlakeland.com-sivustolle sekä usealle eri Kainuun matkailudestinaation, kuntien ja yritysten sivustoille. ”Kehittämistyön lisäksi alustan sisältöjä hyödynnetään jatkuvasti erityisesti Saksan markkinoille kohdistuvissa markkinointikampanjoissa sekä artikkeli- ja somejulkaisuissa”, Hanna Linjala kertoo. Tästä laajasta tavoittavuudesta hyötyvät niin kansainväliset kuin kotimaiset matkailijat sekä muut Kainuussa kävijät ja paikallisväestö.

Paras luontomatkailukohde

Scandinavian Outdoor Award -kilpailun raati kertoo, että Arctic Lakeland teki vaikutuksen erityisesti innostavalla ympärivuotisella matkailukonseptillaan. Raadin mukaan alue näyttäytyy luontomatkailun edelläkävijänä ja kiinnostavana kohteena sekä ulkoilun harrastajille että kansainvälisille matkanjärjestäjille.

”Palkinto on Arctic Lakelandille hieno tunnustus ja osoitus siitä, että lyhyessäkin ajassa yhteistyöllä voidaan saada paljon aikaiseksi. Yhteistyön kautta pystytään myös osoittamaan monipuolisuutta ja luomaan ympärivuotista matkailutarjontaa”, toteaa Kainuun liiton aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen.

Palkinto jaettiin viidettä kertaa 5 eri kategoriassa, jotka olivat destination (matkailualue), Sustainability (vastuullisuus), Product (tuote), Transportation (kuljetus) ja Accommodation (majoitus). Voittajat valitsee tuomaristo, johon kuuluu matkailualan ja -alustojen ammattilaisia sekä kehittäjiä, median edustajia ja vaikuttajia.

Best Outdoor Destination kategoriassa muita kilpailevia alueita olivat mm. Hemsedal Norjasta ja Lahti Region Suomesta.

Tuomaristoon kuuluivat:

  • Christian Lackner – Outdooractive.com, Scandinavia Expert and Representative SE, NO, DK, IS
  • Geertje Marquart – Nordicfamily blog, Skandinavien.live, Scandinavia Influencer, Photographer, Travelguide
  • Victoria Reim – NORR Magazin, Scandinavia Expert and Travel Journalist
  • Anja Schillinger – Hauser Exkursionen
  • Thomas Rathay – Outdoor Hochgenuss Blog, Outdoor-Photographer and -Photoguide in Scandinvia
  • Thomas Marx – Vianova Reiseveranstalter

Tunnustuksen ja palkinnon sekä kehittämistyön myötä Arctic Lakeland Finland vahvistuu yhdeksi kansainvälisen tason kärkikohteeksi Järvi-Suomen alueella.

Arctic Lakeland Finland on maakunnallisen kansainvälisen matkailumarkkinoinnin brändi. Yhteistyössä matkailuyritysten ja sidosryhmien kanssa kehitetty brändi ja konsepti on luotu vuonna 2018. Brändin ja sen sisältöjen avulla kasvatetaan Kainuun matkailun tunnettuutta sekä edistetään matkailuyritysten kilpailukykyä mm. seuraavilla kansainvälisillä markkinoilla; UK, Saksa, Italia, Espanja, Hollanti, Belgia, Tsekki Arctic Lakeland vetovoimatekijät tiivistetään seuraavasti:

  • Region with wild contrasts – Enjoy four seasons
  • The most forested landscape – Feel happy in our nature, lakes and ridges
  • Sports & all-year-round-winter facilities – Champions are made in here
  • Wildlife watching and photography – See Europe’s biggest predators in their natural habitat
  • Kalevala heritage and musical influence of the region – Explore the unique local culture

Lisätiedot:

Kainuun liitto / Arctic Lakeland Finland, aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen +358 44 410 0726
Arctic Lakeland Finland, Arctic Lakeland koordinaattori Hanna Linjala +358 40 583 7362

Aihealueet