Lauantaina Kaukametsän salissa on tarjolla syvällinen musiikkimatka Joska Josafatin ja hänen loistavan yhtyeensä lumoavaan maailmaan.
Monista yhteyksistä tunnettu, sielukkailla tulkinnoillaan vaikutuksen tehnyt Joska Josafat esittelee uutta musiikkia maaliskuussa julkaistulta, V.A. Koskenniemen runoihin pohjautuvalta Iltalaulu merellä -albumiltaan. Mukana on upea bändi, jonka Joska on koonnut ympärilleen. Bändin muusikot ovat tuttuja monista arvostetuista yhtyeistä, kuten Yona, Asa, Jätkäjätkät, Plutonium 74, Umo Jazz Orchestra ja Ricky Tick Big Band, joten luvassa on musiikin ilotulitusta!
Viime vuosien ajan Joska on keskittynyt tekemään soolomateriaaliaan, jonka tavoitteena on tarjota kuulijoille syvällinen, monipuolinen ja aikaa kestävä kuunteluelämys. Hänen musiikkinsa sulauttaa yhteen jazz-iskelmän, hip hopin, kansanmusiikin, soulin ja popin elementtejä. Hänen tuotantonsa tunnetaan vahvoista melodioista sekä huolella hiotuista sovituksista.
Joska Josafatin edellinen albumi, Valkeat kaupungit, sekä maaliskuussa julkaistu Iltalaulu merellä koostuvat molemmat V. A. Koskenniemen runoista, joihin Joska on luonut oman musiikillisen visionsa. Iltalaulu merellä jatkaa siitä mihin Valkeat kaupungit – albumin keväinen tunnelma päättyi ja tuo kuulijoiden korviin kesäisiä ja syksyisiä teemoja.
Joska on ollut viime vuosien ajan erittäin tuottelias. Konsertissa pääsetkin sukeltamaan hänen inspiroivaan luovuuteensa, kuullen ennakkomaistiaisia myös tulevilta albumeilta, joista toinen pohjautuu Uuno Kailaksen runoihin ja toinen sisältää hänen omia sanoituksiaan. Viimeksi mainitun albumin ensimmäiset singlet ’Pystyn mihin vaan’ ja ’Menokkaat’, ovat jo saatavilla digipalveluissa. Sydämellisesti tervetuloa mukaan sielukkaalle musiikkimatkalle Joska Josafatin ja hänen upean yhtyeensä lumoavaan maailmaan!
Joska Josafat
Kaukametsän salissa la 11.5. klo 19.00
kesto 70min, ei väliaikaa
liput 20€ ennakkoon Kajaani-info ja lippu.fi sekä 1h ennen ovelta.