Hyppää sisältöön
Avaruudessa lentävä lapsi

Vaara-kollektiivi marssittaa Generaattorin lavalle ysärinostalgiaa ja jojotemppuja

Vaara-kollektiivin kevään seuraava ensi-ilta on Jonne Putkosen kirjoittama ja Saara Karjalaisen ohjaama kantaesitys ”Immortal Kombat”. Teos on monologi taistelusta kosmista yksinäisyyttä vastaan, tragikoominen näyttämöfantasia sekä uusintaottelu 90-luvun lapsuudesta 2020-luvun aikuisille.

Nostalginen lapsuus on esityksen yksi keskeisistä lähtökohdista.

”Mitä vanhemmaksi sitä itse tulee, sitä enemmän oma lapsuus muuttuu yhä kultaisemmaksi”, kertoo esityksen kirjoittanut ja siinä esiintyvä Jonne Putkonen. ”Ja tässä mennään suoraan lapsuusnostalgian syvään päätyyn!” 

Rehvakkaan koomisessa esityksessä nähdään koko joukko menneisyydestä tuttuja ilmiöitä: Hubba Bubbaa, jojotemppuja, hiirenkorvalle kulutettuja ystäväkirjoja, Marianne Kiukkonen sekä koulun diskon hitaat. Jopa esityksen nimi kumartaa 90-luvulle. Videopeleillä onkin teoksessa keskeinen rooli.

”Mortal Kombat on paitsi äärettömän hyvä peli, myös kokonainen sukupolvi-ilmiö ja avain aikakauteen”, Putkonen summaa.

Myös musiikki on esityksessä mittavassa osassa. Matias Niemisen äänisuunnittelema maailma nivoo yhteen 90-luvun keskeiset elementit: rehevän syntikkasoundin ja eurodiskopoljennon. Visuaalista tykitystä puolestaan lavalle tuo Jukka Laukkasen luoma valosuunnittelu ja lavastus.

Kaiken karnevalistisen lapsuushulluttelun lomassa esitys nostaa esiin kysymyksiä yksinäisyydestä ja kaverin kaipuusta. Riittääkö pehmolelukissa ainoaksi ystäväksi lapselle, entä aikuiselle?

”Ainakin itselleni tuppaa käymään niin, että mitä enemmän uppoan oman nuoruuteni nostalgiaan, sitä enemmän menneisyys värittyy pelkästään sateenkaaren värisenä”, Putkonen toteaa. ”Ennen kaikki oli paremmin! Vai oliko sittenkään?” 

Immortal Kombat saa ensi-iltansa Generaattorin näyttämöllä perjantaina 14.4.2023 klo 19.00.

Esitykset

  • Pe 14.4. klo 19
  • Su 16.4. klo 15
  • Su 23.4. klo 15
  • Pe 5.5. klo 19
  • La 6.5. klo 19
  • Su 7.5. klo 15
  • Pe 19.5. klo 19
  • La 20.5. klo 19

Generaattori, Kauppakatu 36 87100 Kajaani. Raatihuoneentorilta porttikongista sisäpihalle, josta löydät Generaattorin sisäänkäynnin.

  • Käsikirjoitus ja esiintyjä Jonne Putkonen
  • Ohjaus Saara Karjalainen
  • Esitysdramaturgia Saara Karjalainen ja Jonne Putkonen
  • Skenografia Jukka Laukkanen ja työryhmä
  • Valosuunnittelu Jukka Laukkanen
  • Tuotanto Vaara-kollektiivi

Lisätiedot ja liput: www.vaarakollektiivi.fi

Lisätiedot

Jonne Putkonen
putkonen@protonmail.com
050 530 4564

www.vaarakollektiivi.fi

Aihealueet