Hyppää sisältöön

Panu Savolainen & JPP -konsertti

+358447100922
Panu Savolainen & JP -konsertti nähdään musiikkiopiston Kouta-salissa osana RÄNTÄ -esittävän taiteen festivaalia Kajaanissa.

Svengistä ei ole pulaa, kun maamme legendaarisin kansanmusiikkiyhtye JPP yhdistää voimansa jazzin puolelta paremmin tunnetun vibrafonisti Panu Savolaisen kanssa. Jazzimprovisointia sekä Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonkin listattua kaustislaista viulunsoittoperinettä yhdistelevä ohjelmisto koostuu Panu Savolaisen tuoreempien sävellysten lisäksi niin JPP:n klassikkokappaleista, kuin vuonna 2020 toteutusta Charlie Parker -ohjelmistostakin.

Kesällä 2016 Sipoon Kalkkiranta Jazzeilla debyyttinsä saanutta ainutlaatuista kombinaatiota on kuultu mm. Kaustinen Folk Music Festivalilla, Flame Jazz Cruisella ja Haapavesi Folkissa. Kokoonpanon yhteisalbumi julkaistaan syksyllä 2023. Vibrafonisti Panu Savolainen tunnetaan kenties parhaiten vuonna 2009 perustetusta Herd-triostaan. Hänet on valittu Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi 2010. Kaustisella vuonna 1982 perustettu JPP on toiminut suomalaisen kansanmusiikin uudistajana ja sanansaattajana jo yli 40 vuoden ajan.

Panu Savolainen & JPP to 16.11.2023 klo 19.00 Kaukametsän Kouta-sali (Koskikatu 2-4, Kajaani)

Kesto noin 75 min (ei sis. väliaikaa).

Liput:

  • Kaikki 20 €