Hyppää sisältöön

Kouta-Vuores retkipolut

Koutaniemi / Vuoreslahti, 87800 Kajaani
Kouta-Vuores retkipolut Oulujärven itäpuolella ovat erinomainen koko perheen retkikohde. Useat reittivaihtoehdot tarjoavat mahdollisuuksia sekä lyhyisiin että pidempiinkin retkiin.

Suurin osa reiteistä on melko helppokulkuisia ja niiden maasto vaihtelee kallioisesta metsäiseen. Reittien varrelta löytyy lukuisia levähdyspaikkoja sekä yhteensä kolme nuotiopaikkaa Akkovaaralla, Paljakkakalliolla ja Pitkäsuon alueella. Pitkäsuon alueella voi myös yöpyä laavussa. Retkeilyn ohella voi ihastella pirunpeltoa ja jättiläisenluolaa. Paikoin retkeilijöille avautuu upeita näkymiä Oulujärvelle.

Kouta-Vuores retkipoluilla on neljä lähtöpaikkaa, joista Akkovaaran ja Heinisuon alueella on myös toimivat pysäköintialueet. Säännöllistä talvikunnossapitoa ei lähtöpaikoilla ole.

Huomioithan kulkijana seuraavaa:

– Polkujen käyttö on ollut varsin runsasta viimeisen kahden vuoden aikana. Erityisesti kävijöitä on ollut runsaasti Akkovaaran alueella.

– Runsas kävijöiden määrä aiheuttaa myös luonnon kulumista. On toivottavaa, että polun kuormitusta tasataan sen eri osa-alueille.

– Hyviä lähtöpaikkoja löytyy mm. Lautavaaralta. Karttaa tutkimalla löydät helposti myös muita vaihtoehtoja hyödyntämällä mm. alueen metsäteitä, joita polusto sivuaa.

– Hyviä taukopaikkoja löydät Paljakalta ja Pitkäsuolta, jossa myös poluston ainut laavu sijaitsee. Paljakkakalliot ovatkin usean vaaranlaen muodostama lähes yhtenäinen vaarajono, josta seitsemästä eri kohdasta näkyy Oulujärvi eri näkökulmista. Käy ja ihastu!

 

Kouta-Vuores retkipolkuja ylläpitää Koutaniemi-Vuoreslahti kyläyhdistys.