Hyppää sisältöön

Paltamon kunnantalo

Salmelankuja 1, Paltamo
044 7500 998
Paltamon kunnantalo sijaitsee kirkonkylällä keskeisesti näkyvällä ja kulttuurihistoriallisesti merkittävällä paikalla.

Kiehimäjoen törmälle vuonna 2020 rakennetun kunnantalon materiaalivalinnoissa on otettu huomioon rakennuksen toimivuuden ja turvallisuuden lisäksi honkarakentamisen pitkä elinkaari, matalat elinkaarikustannukset sekä ilmastoystävällisyys. Ikkunoista avautuu upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin.

Paltamon kunnan palvelujen lisäksi talossa palvelee Kiinteistö Oy Kiehinen, Kelan asiointipiste sekä kesäisin kesäinfo. Talo toimii myös kuntalaisten kylätalona ja tapaamispaikkana.

Kunnantalon on toteuttanut Rakennusliike Halonen.
Pääsuunnittelu Tiina Sainila, Saika Design Oy ja rakennussuunnittelija Mikko Kanninen, Saika Design Oy.

Oulujärven tuntumassa sijaitseva hirsirakenteinen virastotalo on nykyaikaista puurakentamista parhaimmillaan.